Elina Luukanen
Luukasen teoksia on useiden merkittävien kotimaisten ja ulkomaisten museoiden kokoelmissa.
Lyhyesti
Elina Luukanen (s 1941) opiskeli arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa ja humanistisia tieteitä Helsingin yliopistossa. Hänen äitinsä Lea Ignatius oli taiteilija ja Elina Luukanen innostui sitä kautta taidegrafiikasta ja lähti opiskelemaan taidegrafiikan saloja Taideteolliseen korkeakouluun. Hän oli Pentti Kaskipuron oppilaana 1970-1972. Hänen ensimmäisen yksityisnäyttelynsä oli vuonna 1973. Luukasen teoksia on useiden merkittävien kotimaisten ja ulkomaisten museoiden kokoelmissa. Hän on myös toiminut opettajana Taideteollisessa korkeakoulussa.
Elina Luukanen tunnetaan interiööreistä ja pihanäkymistä. Tarkat, intiimit grafiikanteokset kutsuvat katsojan sisälle kuvaan. Aivan kuin sieltä olisi juuri joku lähtenyt ja jättänyt oven auki katsojalle. Vastasatanut lumi odottaa astumaan maisemaan. Tuolin painon voi tuntea lattiaa vasten, huoneen rauha kutsuu katsojan istumaan tuolille ja tarttumaan kaapissa olevaan kirjaan. Luukasta inspiroi vanhojen kerrostalojen sisäpihat, koristeelliset portaikot, huoneet ja niiden kalusteet. Talviset maisemat, kaupungit, tehtaiden pihat ja rakenteet.
Teoksia
-
Add to cart
Elina LuukanenPaimio 1
480,00 € -
Add to cart
Elina LuukanenUnohdus
480,00 € -
Add to cart
Elina LuukanenUnhola
480,00 € -
Add to cart
Elina LuukanenElokuu
480,00 € -
Add to cart
Elina LuukanenVarjo
480,00 € -
Add to cart
Elina LuukanenArt deco III
480,00 € -
Add to cart
Elina LuukanenPuukaupungissa
480,00 € -
Add to cart
Elina LuukanenPorrashuone II
480,00 €