Skip links

Helmi Koivola

Arkityöt, luonto, ilo ja unelmat ovat aiheitani. Rakastan puutarhoja, tiloja, ilmaa niiden ympärillä ja jokien virtaavia vesiä.

Lyhyesti

Pidän tavattomasti piirtämisestä. Kaiketi siksi valikoitui taiteenlajikseni grafiikan etsaus/akvatintamenetelmä. Työstän grafiikkaani klassisella tavalla ja vedostan itse. Väripalettini on niukka, mutta päällekkäisin, toisinaan taittavin lasyyrivärikerroksin saan aikaan mieleisiäni värikenttiä.

Arkityöt, luonto, ilo ja unelmat ovat aiheitani. Rakastan puutarhoja, tiloja, ilmaa niiden ympärillä ja jokien virtaavia vesiä. Grafiikassani on mukana aina myös ihminen. Henkilöhahmot välittävät kuvan syntymisen hetkeä, joka on kuin otos suuremmasta eteenpäin katsovasta tapahtumien ketjusta. Tapahtumasta syntyy jotakin, joka muokkautuu tarinoiksi. Kuvani ovat osa näitä tarinoita.
Toivoisin, että grafiikanlehteni olisi kuin runo: paljon vähässä, kuiskaava, jokaiselle omalta kokemuspohjaltaan erilaisena tulkintana.
Käsien merkitys kuvissani on suuri. Kasvot ovatkin lähes aina anonyymejä. Kuvaamillani käsillä tehdään, kosketellaan, ilmaistaan ja niistä jää jälki. Helmi Koiviola asuu ja työskentelee Ikaalisissa. Hän on pitkän linjan ammattitaiteilija, jonka maalauksia ja grafiikanteoksia on useissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa.

Teoksia