Skip links

Janne Laine

Janne Laine on vuonna 1970 syntynyt kuvataiteilija, joka tunnetaan erityisesti valokuviin pohjautuvasta taidegrafiikasta.

Lyhyesti

”Vieraassa ympäristössä olen yksin kontaktissa tilaan ja tilanteeseen. Se on yksityinen hetki näkyvän ja näkymättömän, tunteen ja järjen rajapinnalla”

Janne Laine on vuonna 1970 syntynyt kuvataiteilija, joka tunnetaan erityisesti valokuviin pohjautuvasta taidegrafiikasta. Laine valmistui kuvataiteilijaksi Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta 1995 ja juhlisti 20-vuotista taiteilijanuraansa pitämällä retrospektiivisen yksityisnäyttelyn Tampereen taidemuseossa keväällä 2015. Laine asuu ja työskentelee Tampereella ja Mäntässä.

Janne Laine on saanut useita kansainvälisiä taidepalkintoja, ja hänen teoksiaan löytyy monen merkittävän museon ja säätiön taidekokoelmista. "Sain ensimmäisen kamerani palkaksi noin 15-vuotiaana, ja siitä lähtien valokuvat ovat toimineet taiteeni lähtökohtina. Ensimmäiset vuodet kuvasin lähinnä ihmisiä, vaikka haaveilin tulevani luontokuvaajaksi. Kaikki muuttui vuonna 2000, kun lähdin Islantiin residenssiin ja löysin maiseman. Alkoi päättymätön matka kaiken alkuun tai loppuun, aikaan ennen tai jälkeen ihmiskunnan. Kuvissani etsin hiljaisia hetkiä matkatessani maailman eri kolkissa. Maisemaa kuvatessani pääosassa ovat tunne, aistimus ja kokeminen.

Olen aina kuvannut teoksissani myös ympäristöongelmia mutta ennemmin kuiskaten nurkan takaa kuin huutaen. Uskon esteettiseen ilmaisuun, sillä maailmassa on aivan riittävästi ikävää katsottavaa. Olen käyttänyt pääosin vanhaa 1870-luvulta peräisin olevaa heliogravyyritekniikkaa. Se oli ensimmäinen tapa, jolla kuvat aikoinaan painettiin kirjoihin. Siinä kuva valotetaan valoherkälle gelatiinipaperille UV-valolla, joka siirretään kuparilaatalle. Erivahvuisilla rautakloridiliuoksilla kuva syövytetään sävy sävyltä kuparille, jolta se painetaan syväpainografiikan tapaan huokoiselle paperille. Nykyään käyttämiini tekniikoihin lukeutuvat myös fotoetsaus ja polymeerigravyyri.”


Teoksia