Olli Marttila
Marttilan töissä on alkukantaista tunnelmaa. Aiheet liukuvat ihmisestä, eläimiin ja kasveihin. Talo on hänen usein käyttämänsä symboli.
Lyhyesti
Olli Marttila on Orivedellä asuva kuvataiteilija (s. 1948 Jalasjärvellä). Olli Marttila on osallistunut pitkän uransa aikana lukemattomiin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin. Hänen teoksiaan on Kiasmassa, Hyvinkään taidemuseossa, EMMAssa, Oulun taidemuseossa, Aineen taidemuseossa, Turun taidemuseossa ja useissa julkisissa sekä yksityisissä kokoelmissa.
Olli Marttila opiskeli ensin arkkitehtuuria Oulussa, mutta vaihtoi opinnot keramiikkataiteeseen. Keramiikkataidetta hän opiskeli Helsingissä Taideteollisessa oppilaitoksessa 1969-1973. Sitä kautta myös maalaustaiteen materiaalit ja tekniikat tulivat tutuiksi. Olli Marttila toimi Oriveden opiston päätoimisena kuvataideopettajana vuosina 1983-2004. Opiston myötävaikutuksella hänestä tuli pastellimaalari 1990-luvun alussa. Olli Marttila valmistaa itse myrkyttömät pastellivärinsä ja näin paperille syntyy erityisenlaatuinen väriasteikko, jota hän täydentää vielä savulla ja savella. Marttilan töissä on alkukantaista tunnelmaa. Aiheet liukuvat ihmisestä, eläimiin ja kasveihin. Talo on hänen usein käyttämänsä symboli.
Teoksia
-
Lisää ostoskoriin Olli MarttilaElefantti
1100,00 € -
Lisää ostoskoriin Olli MarttilaOmena ja päärynä
990,00 € -
Lisää ostoskoriin Olli MarttilaToinen
1100,00 € -
Lisää ostoskoriin Olli MarttilaKasvot
500,00 € -
Lisää ostoskoriin Olli MarttilaMonivuotinen
230,00 € -
Lisää ostoskoriin Olli MarttilaTaivaansini
500,00 € -
Lisää ostoskoriin Olli MarttilaZeppelin
2600,00 € -
Lisää ostoskoriin Olli MarttilaA
790,00 €






