Skip links

Olli Marttila

Marttilan töissä on alkukantaista tunnelmaa. Aiheet liukuvat ihmisestä, eläimiin ja kasveihin. Talo on hänen usein käyttämänsä symboli. ​

Lyhyesti

Olli Marttila on Orivedellä asuva kuvataiteilija (s. 1948 Jalasjärvellä). Olli Marttila on osallistunut pitkän uransa aikana lukemattomiin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin. Hänen teoksiaan on Kiasmassa, Hyvinkään taidemuseossa, EMMAssa, Oulun taidemuseossa, Aineen taidemuseossa, Turun taidemuseossa ja useissa julkisissa sekä yksityisissä kokoelmissa.

Olli Marttila opiskeli ensin arkkitehtuuria Oulussa, mutta vaihtoi opinnot keramiikkataiteeseen. Keramiikkataidetta hän opiskeli Helsingissä Taideteollisessa oppilaitoksessa 1969-1973. Sitä kautta myös maalaustaiteen materiaalit ja tekniikat tulivat tutuiksi. Olli Marttila toimi Oriveden opiston päätoimisena kuvataideopettajana vuosina 1983-2004. Opiston myötävaikutuksella hänestä tuli pastellimaalari 1990-luvun alussa. Olli Marttila valmistaa itse myrkyttömät pastellivärinsä ja näin paperille syntyy erityisenlaatuinen väriasteikko, jota hän täydentää vielä savulla ja savella. Marttilan töissä on alkukantaista tunnelmaa. Aiheet liukuvat ihmisestä, eläimiin ja kasveihin. Talo on hänen usein käyttämänsä symboli.

Teoksia