Skip links

Virve Lilja

Liljan tuotannossa on kooltaan sekä pientä, että lähes monumentaalista grafiikkaa, maalauksia, veistoksia ja installaatioita.

Lyhyesti

Kuvataiteilija Virve Lilja on syntynyt 1968 Helsingissä. Kankaanpään taidekoulun jälkeen Lilja on asunut Kangasalla ja työhuone löytyy Tampereelta.

Liljan tuotannossa on kooltaan sekä pientä, että lähes monumentaalista grafiikkaa, maalauksia, veistoksia ja installaatioita. Hän on kiinnostunut abstraktin ja esittävän rajapinnasta, sekä kuvan hahmoittamisesta. Monitulkinnallisuus teoksissa on rikkautta.

Lilja lainaa teoksiinsa paloja eri kulttuureista ja liittää ne yhteen omakohtaisten kokemusten kanssa. Hän ylläpitää, ja laajentaa jatkuvasti osaamistaan eri tekniikoiden parissa, jotta innostus ja uteliaisuus taiteen tekemiseen säilyisi vahvana. Virve Liljan teoksia on lukuisissa koti- ja ulkomaisissa kokoelmissa. Hän on pitänyt vuosittain yksityisnäyttelyitä vuodesta 1992, sekä osallistunut ryhmänäyttelyihin koti ja ulkomailla. Julkisia taideteoksia hän on toteuttanut Tampereelle, Ylöjärvelle, Kangasalle ja Kankaanpäähän.

Teoksia